Maan haudattujen hypernopeiden kraatterien paljastaminen
Toisin kuin Kuu tai Mars, Maassa on aktiivinen tektoninen moottori, tiheä ilmakehä ja jatkuva hydrologinen eroosio, jotka nielevät iskukraattereita. Menneiden kosmisten törmäysten jälkien etsimiseen geofyysikot turvautuvat satelliittitutkaan, gravitaatiogradienttianturiin ja multispektrianalyysiin.
Kebiran kraatteri ja hiekkaa läpäisevä synteettisen apertuurin tutka
Kuivat piidioksidihiekat, joilla on alhainen dielektrisyysvakio, käyttäytyvät tietyillä mikroaaltoaallonpituuksilla lähes kuin lasi. Kun synteettisen apertuurin tutkat (SAR), kuten Shuttle Radar Topography Mission (SRTM) ja ALOS PALSAR, lähettävät L-kaistan mikroaaltoja (aallonpituus noin 23 cm) erittäin kuivien aavikoiden yli, pulssit tunkeutuvat aktiivisten hiekkadyynien alle jopa kahden metrin syvyyteen.
Vuonna 2006 kaukokartoitustutkijat Farouk El-Baz ja Eman Ghoneim käyttivät satelliittitutkadataa jättimäisen Kebira-kraatterin tunnistamiseen. Kraatteri sijaitsee Egyptin ja Libyan rajalla. Halkaisijaltaan 31 kilometriä leveä, kaksirenkainen astroblemi oli täysin piilossa ihmissilmältä Suuren hiekkameren liikkuvien hiekkapeitteiden alla.
Sen löytö tarjosi uskottavan synnyinpaikan arvoitukselliselle ”Libyan Desert Glass” -lasille, eli puhtaille keltavihreille piidioksidi-impaktiittisirpaleille, joita on levinnyt sadoille neliökilometreille Pohjois-Afrikan aavikolla.
Chicxulubin cenoterengas ja kiertoradan painovoima
Asteroidin törmäys, joka lopetti lintuja lukuun ottamatta dinosaurukset 66 miljoonaa vuotta sitten, jätti jälkeensä 180 kilometriä halkaisijaltaan olevan kraatterin. Silti Yucatánin viidakossa kävellessä nähdään nykyään tasaisia kalkkikivitasankoja ilman kohoavaa kraatterin reunaa.
Satelliittitutkan korkeusmittauksista ja satelliittigravimetriasta saatu kiertoradan topografia kertoi todellisen tarinan. Tarkat korkeusmallit osoittivat, että pohjavesi liuotti kalkkikiveä etupainotteisesti haudatun kraatterin reunaa pitkin ja muodosti selkeän puolikaaren muotoisen sarjan painanteita, eli kuuluisan cenoterenkaan.
Lisäksi Maan painovoimakenttää mittaavat kiertoradan tehtävät, kuten GRACE ja GOCE, tunnistivat laajoja samankeskisiä painovoimaminimejä. Asteroidi murskasi syvän kuoren kallioperän, minkä vuoksi sen tilavuustiheys on pienempi kuin koskemattomalla viereisellä mannerkuorella.
Merkittävät satelliittien avulla tulkitut maanpäälliset kraatterit
Astroblemit, jotka on löydetty, vahvistettu tai rakenteellisesti tarkennettu satelliittikaukokartoituksen avulla.
| Kraatterin nimi | Sijainti | Halkaisija | Arvioitu ikä | Ensisijainen havaintomenetelmä |
|---|---|---|---|---|
| Vredefortin kupoli | Free State, Etelä-Afrikka | ~300 km (alkuperäinen) | 2,02 miljardia vuotta | Monispektrinen geologinen kartoitus ja kohoumarakenne |
| Chicxulubin kraatteri | Yucatán, Meksiko | ~180 km | 66 miljoonaa vuotta | Kiertoradan tutkatopografia ja GRACE-painovoimapoikkeamat |
| Manicouaganin tekojärvi | Quebec, Kanada | ~100 km | 214 miljoonaa vuotta | Optinen avaruuskuva rengasjärvestä (”Quebecin silmä”) |
| Kebira-kraatteri | Libyan ja Egyptin raja | ~31 km | ~28–30 miljoonaa vuotta | P-kaistan ja L-kaistan maanalainen tutkatunkeutuminen |
| Hiawathan kraatteri | Luoteis-Grönlanti | ~31 km | 58 miljoonaa vuotta | Jäähän tunkeutuva ilmatutka ja Sentinel-jäävirtausseuranta |
Miten tutkakorkeusmittaus ja InSAR tekevät näkymättömät murtumat näkyviksi
Interferometrinen synteettisen apertuurin tutka (InSAR) vertaa kahta satelliittitutkakuvaa samasta kohteesta, jotka on otettu eri kulmista tai eri ajankohtina. Vertaamalla palaavien mikroaaltosignaalien vaihesiirtoja kiertoradalla olevat laitteet mittaavat maankuoren millimetrin mittaisia liikkeitä.
Haudattujen törmäysrenkaiden ympärillä sedimenttikerrosten eriasteinen tiivistyminen miljoonien vuosien aikana synnyttää vikalinjoja pitkin pieniä painumia, joita maanpinnalla seisova tarkkailija ei lainkaan havaitse, mutta jotka hehkuvat kirkkaasti satelliittien vaihe-eroinferogrammeissa.